mä mietin tänään, että vaikka mulla on ihmisiä ympärillä, olen mä jotenkin silti loppujen lopuksi aika yksin. mun ryhmänohjaaja kutsu juttelemaan koska oon ollu niin paljon poissa koulusta, ja suoraan sanottuna mua pelotti ihan helvetisti mennä juttelemaan sen kanssa. ensinnäkin siksi että mua oikeesti pelotti että lennän ulos koulusta. toiseks siks että en mä tykkää puhua mun asioista ulkopuolisille, en yhtään kenellekään. niistä perimmäisistä asioista, kyllä mä joistakin asioista olen liiankin avoin.
sit se ensimmäiseks kysy että mikä on, onko mulla joku hätänä, tarviinko mä apua. ja mä menin ihan lukkoon. sanoin että en tiiä ja siitähän se innostu, varmasti tarviin kuulemma eikä kaikki oo nyt hyvin. mut mikä se on mua analysoimaan. kun se kysy että miks en enää jaksa käydä koulua, että onko isompaa ongelmaa, mun teki mieli huutaa sille päin naamaa ja itkeä ja karjua että mikä helvetti tässä olis hyvin. että joo, on mulla kaikkien mielestä kaikki hyvin, mutta eihän mulla oo mitään. et päällisin puolin mulla on kaikki mut ei oikeesti yhtään mitään.
mä sanoin sille et mulla ei oo vaan motivaatiota niin se sano et ei on tässä oltava muutakin. joo on. mä haluun pitää hauskaa. mä haluun vetää ennemmin perseet kun opiskella. mä haluun baariin, juoda, tanssia, iskee seuraa, nauraa. mä haluun et joku ottaa mut yöks ja kehuu ja mä haluun tehä kaikkee mitä mä kuitenkin kadun, mut sillä hetkellä haluun. mä haluun et mä voin lähtee keskellä yötä kotoa ja valvoo aamuun asti ja mä haluun vuokrata mökkejä pelkästään juhlimista varten. mä haluun pitää hauskaa ja flirttailla ja tehä kaikkee mikä on tällä hetkellä hauskaa.
mut eniten mä haluisin että mulla ois joku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti